Kuva: bit.ly/WT4xpD
Kuva: bit.ly/WT4xpD

Puna-aavetetra (Hyphessobrycon sweglesi) on Etelä-Amerikan Orinocojoen vesistöissä luontaisesti elävä tetrakalojen heimoon kuuluva parvikala. Laji muistuttaa käyttäytymiseltään ja muodoltaan melko paljon musta-aavetetraa.

Puna-aavetetra on rauhallinen kala, joka sopii hyvin seura-akvaarioon. Se on parvikala, jonka parvessa tulisi olla vähintään 6 kalaa, mutta suuremmat parvet ovat puna-aavetetralle mieluisia.

Koiraat uhittelevat ajoittain toisilleen vaarattomasti. Puna-aavetetrat viihtyvät altaan keskitason alapuolella, ollen välillä aivan pohjan tuntumassa.

Ulkonäkö

Puna-aavetetra kasvaa noin 4-4,5 cm pitkäksi. Naaras on koirasta hieman pulskempi ja naaraiden evät ovat hieman koiraiden vastaavia pienempiä.

Yleisväritykseltään puna-aavetetra on nimensä mukaisesti punainen. Sen kyljessä on selkeästi näkyvä musta täplä. Koiraiden evät ovat punaisia, mutta naaraiden selkäevän kärjessä on lisäksi näkyvissä valkoista ja mustaa.

Hoito ja elinympäristö

Puna-aavetetra viihtyy melko viileässä vedessä. Paras lämpötila sille on 20-23 °C. Kala kuolee yli 25 asteen tai alle 18 asteen lämpötiloissa. Veden pH-arvon tulisi olla 5,5-7. Puna-aavetetrojen veden tulisi olla suhteellisen pehmeää.

Puna-aavetetrat viihtyvät akvaariossa, jossa on runsaasti kasveja. Akvaarion tulisi olla vähintään 60 cm pitkä, ja sen tulisi olla tilavuudeltaan vähintään 80 litraa.

Puna-aavetetroja voi ruokkia monipuolisesti hiutaleilla, pelleteillä sekä elävillä tai pakastetuilla eläimillä.

Lisääntyminen

Sopiva kutulämpötila on hieman 20 asteen yläpuolella. Viljely voidaan järjestää erillisessä kutuakvaariossa, jossa tulisi olla pehmeää vettä. Poikasille voidaan syöttää sopivaa ravintoa kuten artemian toukkia niiden lähdettyä uimaan.

Comments:0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Puna-aavetetra (Hyphessobrycon sweglesi)

Updated on 2013-03-26T19:52:13+00:00, by attetude.