Kuva: bit.ly/YZhxW0
Kuva: bit.ly/YZhxW0

Pikkutetra (Hyphessobrycon eques) on tetrojen heimoon kuuluva suhteellisen suosittu akvaariokala. Luonnossa pikkutetroja esiintyy Brasiliassa, Paraguayssa ja Argentiinassa.

Pikkutetrat ovat suhteellisen rauhallisia kaloja, jotka sopivat hyvin seura-akvaarioon. Pikkutetra on parvikala, jonka parvessa tulisi olla vähintään 6-10 yksilöä.

Pikkutetrat näykkivät usein muiden kalojen eviä, joten sijoittamista suurieväisten kalojen kanssa samaan akvaarioon tulisi välttää. Useimmiten kuitenkin näykkiminen rajoittuu tarpeeksi suuressa parvessa lajin sisälle, jolloin näykkimisellä kalat määrittävät oman asemansa parvessa.

Ulkonäkö

Pikkutetrat kasvavat noin 4 cm pitkiksi. Naaraat ovat hieman koiraita pulleampia.

Pikkutetra on väriltään punertava. Sen etuosassa on nähtävissä selkeä musta timanttikuvio. Selkä- ja peräevä ovat väriltään melko mustia. Naaraan selkäevän tyvi on lähes väritön.

Hoito ja elinympäristö

Pikkutetralle mieluisin veden lämpötila on noin 22-28 °C. Veden tulisi pH-arvoltaan olla noin 5,5-7,5. Kovuudeltaan veden tulisi mieluiten olla pehmeää, korkeintaan 20 °dH.

Akvaarion tulisi olla vähintään 80 cm pitkä. Pikkutetra pitää akvaarion runsaasta kasvustosta, jossa on paljon piilopaikkoja. Akvaariossa tulisi myös olla avoimia tiloja uimiseen.

Pikkutetraa voidaan syöttää tavallisilla hiutaleruoilla sekä elävillä tai pakastetuilla ravintoeläimillä.

Lisääntyminen

Pikkutetran viljely onnistuu parhaiten erillisessä kutuakvaariossa, jonne asetetaan lisääntyvä pari tai useita pareja. Veden tulisi olla pehmeää ja pH-arvoltaan noin 5,5-6,5. Vanhemmat tulisi poistaa akvaariosta kutemisen jälkeen, jotta vanhemmat eivät söisi munia. Poikasia voidaan ruokkia aluksi likoeläimillä niiden pienehkön koon vuoksi.

Comments:0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pikkutetra (Hyphessobrycon eques)

Updated on 2013-04-02T20:45:54+00:00, by attetude.