Kuva: bit.ly/XlS5Pg
Kuva: bit.ly/XlS5Pg

Tulisuppusuu (Nannostomus mortenthaleri) on sukkulatetrojen heimoon kuuluva kalalaji. Luonnossa tulisuppusuita esiintyy pienellä alueella Perussa.

Tulisuppusuu käyttäytyy rauhallisesti muita lajeja kohtaan, joten käytöksensä puolesta se sopii seura-akvaarioon. Ongelmaksi voi aiheutua sen pieni koko, joten lajitoverit tulee valita huolellisesti tulisuppusuuta ajatellen.

Erityisesti tulisuppusuukoiraat saattavat olla aggressiivisia toisia koirata kohtaan, joten kaloilla tulisi olla runsaasti tilaa muodostaa pieniä reviireitään. Tulisuppusuu on parvikala, ja yhdessä akvaariossa tulisi olla vähintään kymmenen yksilöä. Suuremmassa parvessa ne pystyvät käyttäytymään luonnollisemmin, jonka lisäksi koiraiden mahdollinen aggressiivinen käytös jakautuu useammille yksilöille.

Ulkonäkö

Tulisuppusuu on varsin pienikokoinen kala, ja täysikokoiset yksilöt ovatkin vain noin 2,5-3 cm:n mittaisia. Koiraat ovat naaraita värikkäämpiä ja sulavalinjaisempia.

Tulisuppusuu on vaikuttavan näköinen kala. Sen kyljessä on havaittavissa selkeitä punaisia ja mustia raitoja.

Hoito ja elinympäristö

Mieluisa veden lämpötila tulisuppusuulle on noin 23-28 °C. Sopivat pH-arvot sijoittuvat välille 5,5-7,5. Veden tulisi olla melko pehmeää. Veteen voidaan lisätä turveuutetta.

Tulisuppusuu arvostaa akvaariota, jossa on runsaasti kasveja, mutta myös tilaa uimiseen. Akvaarion tulisi olla melko kookas, vähintään 90 cm pitkä, sillä koiraat voivat käyttäytyä pienessä tilassa melko aggressiivisesti.

Tulisuppusuita voidaan ruokkia yleisimmillä ruoilla, kuten hiutaleilla sekä pakastetuilla tai elävillä ravintoeläimillä.

Lisääntyminen

Tulisuppusuu lisääntyy akvaarioissa melko harvoin, mutta mahdottomuus lisääntyminen ei ole. Ne saattavat lisääntyä lajiakvaariossa, mutta myös erillistä kutuakvaariota voidaan käyttää. Poikaset ovat syntyessään pienikokoisia, joten niitä tulee aluksi ruokkia likoeläimillä ja myöhemmin artemian toukilla.

Comments:0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tulisuppusuu (Nannostomus mortenthaleri)

Updated on 2013-04-01T14:45:26+00:00, by attetude.