Kuva: bit.ly/13hi9h8
Kuva: bit.ly/13hi9h8

Täpläseeprakala (Danio nigrofasciatus) on Myanmarin pohjoisosissa luonnollisesti elävä särkikalojen heimoon kuuluva seeprakala.

Täpläseeprakala on varsin pienikokoiseksi jäävä kala. Se on parvikala, joten sitä ei tulisi ikinä sijoittaa akvaarioon yksin. Täpläseeprakalan suosio akvaariokalana on hieman hiipunut sen suosion huipulta, mutta tätä pientä parvikalaa on vielä täysin mahdollista löytää akvaarioliikkeistä.

Ulkonäkö

Täpläseeprakala on varsin pienikokoinen kala, ja täysikokoiset yksilöt kasvavat korkeimmillaan noin 4 cm:n mittaisiksi. Täysikasvuisista kaloista voidaan havaita naaraan olevan hieman koirasta pulleampi.

Täpläseeprakala on perusväriltään siniharmaa. Sen kyljessä kulkee kaksi vaakasuuntaista raitaa, joista ylempi on valkoinen ja alempi musta. Näiden raitojen alapuolella on vielä havaittavissa mustia täpliä. Naaraat ovat yleisväritykseltään hieman koiraita hailakampia. Erityisesti koiraiden väri voimistuu kutuaikana.

Hoito ja elinympäristö

Sopiva veden lämpötila täpläseeprakalalle on noin 24-28 °C. Veden tulisi mieluiten pH-arvoltaan olla 6,5-7,5. Veden tulisi kovuudeltaan olla joko pehmeää tai keskikovaa, arvoiltaan noin 5-12 °dH.

Akvaariossa tulisi mieluiten olla paljon kasvustoa. Akvaarion tulisi fyysiseltä pituudeltaan olla vähintään 50 cm mittainen.

Täpläseeprakalaa voidaan ruokkia hiutaleilla sekä elävillä tai pakastekuivatuilla eläimillä. Koska täpläseeprakala on varsin pienikokoinen, tulisi ravinnon, esimerkiksi eläinten, olla tarpeeksi pienikokoisia kalalle.

Lisääntyminen

Täpläseeprakala saattaa lisääntyä lajiakvaariossa, mutta erillinen kutuakvaario on suositeltua. Kutuakvaarion tulisi olla kooltaan varsin pieni. Vanhemmat syövät omia mätimuniaan, joten ne tulisi poistaa akvaariosta kutemisen jälkeen. Poikasille tulisi aluksi syöttää pienikokoista ruokaa, kuten likoeläimiä, jonka jälkeen voidaan siirtyä artemian toukkiin.

Comments:0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Täpläseeprakala (Danio nigrofasciatus)

Updated on 2013-03-22T08:36:32+00:00, by attetude.