Kuva: bit.ly/12fDn8A
Kuva: bit.ly/12fDn8A

Kimalaispallokala (Colomesus asellus) on pallokaloihin kuuluva kalalaji. Luonnossa kimalaispallokaloja elää ainoastaan Perussa.

Kimalaispallokala sopii kohtuullisen hyvin seura-akvaarioon, joskin se saattaa näykkiä hitaasti liikkuvien kalojen suuria eviä, joten näiden sijoittamista samaan akvaarioon tulisi välttää. Vaikka kimalaispallokala ei olekaan varsinainen parvikala, saattavat ne joskus liikkua ryhmämäisesti, eivätkä varsinaisesti ole aggressiivisia toisiaan kohtaan.

Ulkonäkö

Kimalaispallokalat voivat kasvaa jopa 14 cm:n mittaisiksi, mutta jäävät usein tätä pienemmiksi akvaariossa, kasvaen noin 10 cm:n mittaisiksi.

Kalan selkäpuoli on keltaruskean raidoituksen peittämää, muistuttaen väritykseltään hieman kimalaista, mistä kala on saanut myös nimensä. Kalan vatsapuoli on väriltään puolestaan vaalea.

Hoito ja elinympäristö

Veden tulisi olla lämpötilaltaan noin 22-28 °C. Veden tulisi pH-arvoltaan olla noin 5,5-7. Kovuudeltaan veden tulisi olla melko pehmeää, korkeintaan 12 °dH.

Akvaarion tulisi pituudeltaan olla vähintään 120 cm:n mittainen ja tilavuudeltaan mieluiten yli 120 litran kokoinen. Viihtyy parhaiten runsaskasvisessa akvaariossa, jossa on myös pintakasveja. Kasvien lisäksi akvaariossa tulisi olla paljon erilaisia suojapaikkoja, kuten juurakoita ja pudien runkoja.

Voidaan ruokkia elävillä tai pakastetuilla ravintoeläimillä. Lisäksi tulisi antaa kovaa ruokaa, kuten esimerkiksi kotiloita, jotta niiden hampaat pysyvät hyvässä kunnossa. Jos kovia ruokia ei anneta, hampaat saattavat kasvaa liian pitkiksi, ja kala ei tämän jälkeen pysty välttämättä enää syömään.

Lisääntyminen

Kimalaispallokalan lisääntymisestä akvaariossa ei löydy luotettavaa tietoa – voi olla mahdollista, että tätä ei ole onnistuttu tekemään.

Comments:0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kimalaispallokala (Colomesus asellus)

Updated on 2013-04-30T10:07:54+00:00, by attetude.