Kuva: bit.ly/ZI0one
Kuva: bit.ly/ZI0one

Palettikala (Pelvicachromis pulcher) on Afrikasta kotoisin oleva kirjoahventen heimoon kuuluva kalalaji. Luonnossa palettikaloja elää Nigeriassa ja Kamerunissa.

Palettikala on yksi suosituimmista ja helppohoitoisimmista kirjoahvenista. Erityisen hyvän kalan aloittelijalle tekee sen lisääntymisen helppous.

Yleisesti ottaen palettikala sopii hyvin seura-akvaarioon muiden rauhallisten kalojen kanssa. Ainoastaan kutuaikana suojellessaan poikasiaan kalat saattavat käyttäytyä väkivaltaisesti.

Ulkonäkö

Koiraat kasvavat noin 10 cm:n mittaisiksi, naaraat puolestaan noin 7 cm:n mittaisiksi. Koirailla on terävemmän evien kärjet, naaraat puolestaan ovat koiraita pulleampia.

Väritykseltään palettikala on harmaa. Keskelä kulkee vahva musta raita. Evissä on mustaa, keltaista ja punaista, jonka lisäksi vatsa on punainen. Punainen vatsa korostuu erityisesti kutuvalmiilla naarailla.

Hoito ja elinympäristö

Lämpötilaltaan veden tulisi olla 24-27 °C. Sopiva pH-arvo on noin 6-7. Kovuudeltaan veden tulisi olla pehmeää, korkeintaan 10 °dH.

Akvaarion tulisi olla vähintään 80 cm:n mittainen. Palettikalat eivät ole kovin tarkkoja akvaarion kasvustosta. Tärkeintä niille on, että akvaariossa on riittävästi suojaisia paikkoja, joita voidaan järjestää erilaisen esineistön sekä myös osittain kasvien muodossa.

Palettikalaa voidaan ruokkia pääosin hiutaleruoilla – kannattaa käyttää nimenomaan kirjoahvenille tehtyä sekoitusta. Hiutaleiden lisäksi kannattaa ajoittain antaa eläviä tai pakastettuja ravintoeläimiä.

Lisääntyminen

Lisääntyvät helposti, ja onnistuu melko helposti jopa seura-akvaariossakin. Sopivan pariskunnan muodostuttua ne kutevat luolaan. Poikaset lähtevät uimaan noin viikon kuluttua, ja vanhemmat huolehtivat vielä tämänkin jälkeen poikasistaan. Jos poikasten halutaan selviävän, kannattaa välttää muiden lajien sijoittamista akvaarion alakerrokseen.

Comments:0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Palettikala (Pelvicachromis pulcher)

Updated on 2013-04-24T10:45:11+00:00, by attetude.